sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus hevosten keskellä

Heippa hei! Hyvinpä alkoi tämä blogin kirjoittelu, kun meni ikuisuus ennen kuin taas kirjoittelen. Anteeksi siitä!

Juhannuksena olin luvannut hoitaa valmentajani hevosia kahdella eri tallilla. Tallikaverini tuli auttamaan Suursuolla Kassun ja Hjalmarin kanssa perjantaina. Laitettiin ruuat ja mössöt valmiiksi ja liikuteltiin hepoiset. En ollut koskaan ennen ratsastanut Hjalliksella, mutta rakastuin siihen heti! Laukka oli kuin unelma istua! Valitettavasti tästä ihanuudesta ei ole nyt kuvia..

Suursuolta lähdinkin sitten Iloon. Valmentajani oli kehottanut juoksuttamaan Keksiä gramaaneilla, jotta saataisiin sen lihakset kehittymään. Keksi oli minulle tullessaan melko lihasköyhä ja se myös laihtui olemattomiin muuton jälkeen, joten sillä on huono lihaskunto. Tämä näkyy etenkin laukassa, sillä sen kokoaminen on todella hankalaa, kun sillä ei riitä lihakset siihen. Tavoitteena olisikin nyt saada lihakset kasvamaan!

Koska en malttanut olla ratsastamatta, laitoin Keksille gramaanit ja ratsastelin sillä kentällä. Pääasiassa menin niin pientä ja hidasta laukkaa kuin mahdollista. Keksi tuntui todella kevyeltä ja kivalta ratsastaa, joten päätin vain ratsastaa läpi ja treenata laukkaa hetken. En viitsinyt ruveta pyytämään tytteliltä liikoja, sillä molemmille jäi tästä treenistä tosi hyvä mieli! Keksistä huomasi selvästi, että pyöreänä oleminen oli sille ilmeisen rankkaa ja treeni oli toimiva.

Loppupäivä oli tarkoitus olla vapaa, mutta keksittiin Liidan kanssa siinä illalla, että hakisin Liidan kausalasta meille Kouvolaan. Oli tosi kiva ilta yhdessä taas pitkästä aikaa (nähtiin viimeksi lähes kaksi viikkoa sitten!) ja tuli naurettua taas paljon.

Lauantaina mentiin ensin Keksille, mutta koska matkalla alkoi sataa kaatamalla, päätettiin vaan juoksuttaa Kepponen. Laitettiin gramaanit, että saataisiin kunnon treeni aikaan ja takaosa työskentelemään.



Keksistä näki selvästi, että se joutui käyttämään lihaksiaan, mutta koska se on luonteeltaan kovin yritteliäs, se toimi pelkällä ääniavulla ja lähes ajatuksen voimalla!


En huomaa lähes ollenkaan eroa Keksin rakenteessa, sillä näen sitä lähes päivittäin, mutta Liidan mielestä Keksi on mennyt paljon eteenpäin siitä, kun se tuli minulle. Niskaan, mahaan ja takajalkoihin on tullut lihasta. Itsekin olen kehittynyt etenkin tasapainoni kanssa.



Tarkastettiin Liidan kanssa yhden ilossa ratsutettavana olevan hevosen kavio, kun siltä puuttui kenkä ja kavio oli aika epätasainen. Sen jälkeen mentiin ratsastamaan vielä Hjallis ja käytiin kausalassa katsomassa Konnan kaviopaisetta.

Tänään ohjelmassa olisikin sitten Imagon ja Keksin liikutus. Ja sittenhän se juhannus olikin siinä!