maanantai 9. maaliskuuta 2015

Helsinki Horse Fair 2015

Käytiin sunnuntaina 8.3. Helsingin messuseskuksessa Horse Fairissa. Oli tosi kiva päivä ja voin kyllä suositella noita messuja kaikille! Lähdettiin ennen kahdeksaa ajelemaan ja oltiinkin Helsingissä jo yhdeksän jälkeen. Jouduttiin siis odottelemaan sisäänpääsyä messukeskuksella, mutta saatiinpa auto hyvälle paikalle, kun oltiin tarpeeksi ajoissa.

Suunnittelin ohjelman pohjalta itselleni vielä oman aikataulun, johon olin merkinnyt kaikki itselleni kiinnostavimmat tapahtumat. Olin myös tutkinut etukäteen, mitä mistäkin kannattaisi ostaa ja teinpä jopa ihan ostoslistankin! Siinä kävi sitten lopulta niin, että en seurannut ohjelmaa ollenkaan, vaan päivä meni shoppaillessa. Iltapäivällä seurattiin kuitenkin estekisat ja tehtiin viimehetken ostokset ennen kotiin lähtöä.

Ostoslistalla oli ainakin riimu, valkoiset housut ja valkoinen huopa. Lisäksi ajattelin, että jos löytyy jotain perus hoitotarvikkeita hyvällä hinnalla, niin hankin sitten niitä. Lauantaina kuitenkin huomasin Ridmerin facebook-sivuilta, että kaikki PS of Swedenin tuotteet olivat -20% alennuksessa. Olen pitkään jo haaveillut niistä koulusuitsista Keksille. Uskoisin niiden auttavan Keksin ratsastettavuuteen ja myös pään kutinaan, joten päätin että nyt on investoitava!

Otin kaikista ostoksista kuvat, joten pitemmittä puheitta, tässä ne nyt ovat:

Keksin kauhuksi suihkupullo, ShowShine 15e

Nahkarasva ja -saippua, yht. 10e

RSL ratsastushanskat 29,90(?) Tämä on ehdoton lempimerkkini, istuvat kuin nakutettu!

B vertigo valkoiset housut kisoja varten, 99e



Suitsien mukana tulee tälläinen kaunis pussi

Suitset 239e ja otsapanta 111e (ilman alennuksia)

Suitsien mukava tuleva otsapanta

Tämä otsapanta on ehkä vähän överi, joten siis täydellinen Keksille!

Painetta tasaava niskahihna, saa nähdä miten se Keksillä toimii!

Olen todella innoissani noista uusista suitsista ja olisi tehnyt mieli mennä jo eilen tallille sovittamaan niitä! Päivä venyi kuitenkin niin pitkäksi, etten millään enää jaksanut tai edes ehtinyt mennä tallille. Tänään pääsen kokeilemaan niitä ja äiti tulee ottamaan kuvia! Teen niistä vielä oman postauksensa sitten kuvien kera :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti