Kiimako se on kun kiukuttaa?

Sairaslomat on nyt sairasteltu ja lonkka onkin siinä kunnossa, että olen päässyt jo ratsastamaan!

Olin ratsastamatta yhteensä 19 päivää. Niin pitkää taukoa ei meillä ennen ole Keksin kanssa ollut.

Aloitettiin Keksin kanssa aika varovasti. K oli ollut lähestulkoon pelkällä juoksutuksella pari viikkoa, mutta sain onneksi kavereita ja ratsuttajan käymään selässäkin muutamia kertoja. Aluksi ajattelin meneväni maneesiin turvaan, mutta sitten olikin niin hieno ilma, että oli pakko mennä kentälle. Laitoin Keksin juoksemaan sivuohjilla ja kun turhat pöllöenergiat oli käytetty, oli aika nousta ratsaille.

Aluksi olin ihan varma, etten edes saa hilattua itseäni satulaan. Mutta niin se jalka vain nousi, lonkkaan ei edes sattunut ja istuinkin jo satulassa. K odotti paikallaan, mitä se ei kyllä ikinä ratsaille noustessa tee! Selässä istuminen tuntui oudolta.. Eihän tämä ole minun satula! Miten Keksi tuntuukin näin korkealta? Olo oli kuin alkeisratsastajalla, vaikka minun oma hevonen se vain oli. Apua, miten tätä ajetaan?! :D



Ensimmäisellä kerralla tarkoitusena oli vain saada hyvä mieli molemmille. K painoi aika paljon kädelle, etenkin ravissa. Sitä se ei tehnyt ennen tippumistani ja epäilenkin että pessoan käyttö juoksutuksessa on aiheuttanut sen.. Mutta voihan se olla jollakin tapaa parempi verrattuna siihen jatkuvaan pään taivaissa kantamiseen? Jos ei, niin ainakin on hevonen muuttunut parissa viikossa huimasti! Laukassa se oli hyvin pitkälti kuitenkin oma itsensä eikä kaatunut kädelle. Päätin tehdä vain muutamat nostot per suunta ja antaa laukan pyöriä. Aurinko paistoi ja meillä oli kivaa. Silti jatkuvasti oli tunne, että K on korkeampi kuin ennen... Tottumattomuutta siis?

Parit seuraavat kerrat mentiinkin sitten gramaaneilla. Treenattiin jonkin verran siirtymisiä ja ne onnistuikin ihan hyvin. Jonkin verran on tuntuma kadonnut koko touhuun, mutta kyllä se siitä toistoilla parani. Yhdellä kerralla päätin kokeilla pallokannuksia, mutta siitähän se ilo vasta repesikin. Tammaa taitaa vaivata kiima, kun se on ollut tosi herkällä päällä. Kannuksen käytöstä meni päälle pelkkä pakkivaihde, mutta heti kun otin ne kokonaan pois, oli K taas ihan normaali. Se myös jatkuvasti heilutti häntäänsä, mikä onkin sille ihan yleistä kiiman aikana.



Tänään mentiin sateelta turvaan maneesiin. Tarkoituksena oli kokeilla jotain, mikä meiltä on unohtunut viimeaikoina kokonaan: kunnon alkuverkka. Otin lyhyen ohjan ja ravailtiin uraa pitkin niin, että tehtiin temponmuutoksia aina kirjaimien kohdalla. Aluksi K oli melko kuuro pohkeelle, mutta alkoi kyllä ihan kivasti reagoimaan pohkeeseen. Meno oli melko rauhatonta, mutta pian K hoksasi, että pysyn kyllä mukana ja myötään kun on tarkoitus mennä pitkällä askeleella kunnolla eteen. Kun pyysin askelta lyhyemmäksi, olisi K aluksi halunnut vain kaahata, mutta alkoi sitten kuuntelemaan. Saatiinkin aikaan aika hienot erot tempoon! K myös rentoutui, kun tehtävä selkeni sillekin ja mentiinkin tosi hienosti eteen alas. Jäi hyvä mieli tästä tehtävästä, sillä se on ollut aikasemmin meille vähän hankalaa ja sitä on tullut harvemmin tehtyä. Nyt siitä selkeästi oli hyötyä!

Tehtiin myös vähän vastataivutuksia ja ennen kuin huomasinkaan, oli mulla allani yllättävän kivasti koottu hevonen! Tämä temppu täytyykin nyt painaa mieleen! Laukka ei mennytkään sitten niin hyvin kuin ravi, mutta päätin ottaa molempiin suuntiin yhdet laukat, jotta tammalle jää hyvä mieli. Tärkeää oli myös, että jos se kuuntelee pidätteen ja siirtyy raviin, en ala kiusaamaan sitä uudella nostolla. Aluksi K olisi halunnut kaahata, mutta kyllä ne pidätteekin sitten lopulta meni jokseenkin läpi. Lopetettiin niin, että molemmilla oli hyvä mieli :)



Nyt lähitulevaisuudessa meillä ei ole mitään asiaa kisakentille. Molemminpuolinen luottamus täytyy rakentaa uudelleen. Onnistumiset tulee pikkujutuista, joista jää hyvä mieli. Keskitytään (hah, kirjoitin tähän ensin keksitytään!) nyt siis siihen ja katson sitten kisoja aikaisintaan loppukesällä. Otetaan nyt aikaa meille, eikä oteta kaikkea niin tosissaan.

Vuosi kavioliittoa takanapäin

Siitä on nyt jo vuosi, kun Keksi tuli minulle.

Perjantai 18.4.2014

Se päivä oli hyvin outo kaiken kaikkiaan. Mentiin hevosrekalla Lappeenrannassa oleviin aluekisoihin. Kyydillä oli kuitenkin kiire illaksi Ypäjälle, joten lähdettiin kesken kisojen hakemaan Keksiä. Olin hermostunut koko matkan. Elämä tulisi muuttumaan ja se jännitti. Sen oman hevosen kotiin hakeminen on outo tunne, vaikka tässä vaiheessa en koko hevosta tuntenut.

Kaikki K:n varusteet oli pakattuna sen karsinan eteen. Edellinen omistaja kantoi kamppeet rekkaan ja minä väsäsin Kemppaiselle kuljetussuojia jalkaan tärisevin sormin. Talutin sen ulos karsinasta jännittyneenä ja se lastattiin ongelmitta. Matka kohti Kouvolaa meni koko asiaa sisäistäessä. Tuo tuntematon hevonen on tuolla kyydissä minua varten.

Tallipihalla oltiin Keksin kanssa molemmat hieman hämillämme. En millään olisi halunnut päästää Keksiä karsinaan vaan halusin kokoajan hipelöidä sitä. Käveltiinkin paljon ympyrää tallipihalla ja esittelin Keksiä vanhemmilleni. Se juoksenteli perässäni vähän pöllämystyneenä, mutta minusta kiinnostuneena. Kun laskin tamman karsinaansa oli kova into tutkia myös kaikki K:n varustet läpi ja olinkin yllättynyt miten paljon kaikkea tilperööriä saatiinkin mukaan. Illalla kotiin lähteminen oli hankalaa, sillä olisin voinut vain tuijottaa karsinassaan heiniä mutustavaa eläintä vaikka koko yön.

Seuraavana päivänä puuhasteltiin maastakäsin. Ilmassa oli vieläkin jännittyneisyyttä, mutta yhteys alkoi jo muodostua. K oli ihan rapakunnossa ja olikin ihan vaahtohiessä jo lyhyestä juoksutuksesta. Pyörittiin maneesissa ja K oli vapaana. Tehtiin kaikenlaisia tottelevaisuusharjoituksia namihoukutuksien kera. Meillä oli todella kivaa puuhastella yhdessä!

Ratsastamaan pääsinkin sitten sunnuntaina niin että valmentaja ratsasti ensin ja sitten oli minun vuoroni. En muista koko touhusta paljoakaan. Mentiin ympyrällä enkä ikinä ollut ratsastanut niin hankalaa hevosta. Joka ikisellä askeleella sai tehdä töitä! Siihen tunteeseen jäin koukkuun. K oli todella kaunis ja hieno ja kiehtova ja vaikka ja mitä!! Laukannosto oli hankalaa, mutta saatiin sekin onnistumaan. K meni todella kovaa ja alkoikin vähän pelottaa kulmissa, että mennäänkö päin seinää vai kaadutaanko. Valmentaja kehotti vaan olemaan kevyessä istunnassa ja nauttimaan. Siirtyminen takaisin raviin tehtiin pelkällä äänellä ja se olikin minusta todella hassua. Tuntui, etten osaa ratsastaa tätä tammaa ollenkaan, mutta voisin oppia. 

Meidän perusilme: "mitäköhän ihmettä?"

Yhteisen taipaleen alussa oli tärkeää onnistua. Huonoja kokemuksia tulisi tietenkin kertymään, mutta oli tärkeää, että ensin on myös onnistuttu. Meninkin alkuun Keksin kanssa pelkkää koulua, mutta käytiinkin myös maastoilemassa Liidan ja Imagon kanssa. Niitä reissuja onkin ikävä! Niin paljon ihania muistoja tuolta ajalta..

Keksihän oli siis ensimmäisen kuukauden ostokokeilussa ja varsinaiset paperit tehtiin sitten toukokuussa. Vuoden aikana K on asunut neljällä eri tallilla ja niistä meille parhain ratkaisu on nykyinen pihatto Rabbelugnissa.

Ratsastuksellisesti on ollut niin ylä- kuin alamäkiä. Usein tuntuu, että junnataan vaan paikoillamme. Mutta nyt kun miettii, niin onhan sekä minun että hevosen tasapaino parantunut huimasti! Keksi on saanut hurjasti lisää lihasta. Tullessaan se oli vielä vähän ison varsan näköinen, mutta nyt se on jo ihan hevonen!

Vuoteen on mahtunut paljon. Niin pieniä säpsymisiä, pukkeja, pystyynhyppelyitä kuin onnistuneita kulmaan ratsastuksia, ravilisäyksiä, pysähdyksiä, peruutuksia ja ihan täysiä pellolla laukkaamisia. Ja olen saanut kokea ne kaikki juuri tämän hevosen kanssa. Olen siitä äärettömän kiitollinen, vaikka Keksiä usein rakkaudella pilkkaankin.

Tämä vuosi ei ole kyllä ollut helppo. Hevonen maksaa, mutta sehän nyt ei tullut yllätyksenä. Töitä paiskin todella paljon ja koulu kärsi siitä. Vapaa-aikaa ei jäänyt paljoa ja oli hetkiä, kun meinasin palaa loppuun. Aamulla kouluun, sieltä suoraan tallille ja sieltä taas töihin. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei se sitä olekaan. Hetkittäin ahdisti, kun kalenterissa ei näyttänyt olevan vapaata moniin viikkoihin.

Hevosen takia muutama orastava parisuhdekin on kariutunut. Siitä minua varoitettiinkin jo etukäteen. On eriasia käydä kerran tai pari viikossa ratsastustunnilla kuin elää oikeasti hevosarkea. Toisaalta voisiko ihminen, joka ei hyväksy hevostani, olla minulle se oikea? Minulla ei ole aikaa eikä rahaa ja se on monelle suuri ongelma. Ja tottakai ymmärränkin sen. Ehkä vielä joskus on aika myös parisuhteelle, mutta nyt tärkeämpänä on kavioliitto Keksin kanssa. Ja siihen ei kaksilahkeiset puutu.

Minulta on usein kysytty, onko oma hevonen kaiken tämän arvoinen. Voisin sanoa, että mikä tahansa hevonen  ei, mutta Keksi on. Toki välillä tekisi mieli panostaa omaan asumiseen esimerkiksi sisustamalla ja olisi ihan kivaa matkustellakin. Mutta kyllä omaan hevoseen satsaaminen on paljon palkitsevampaa. Onhan tallille lähteminen välillä kurjaa (varsinkin huonolla säällä!), mutta aina tallilta kotiin ajaessa on hyvä mieli. Toki välillä menee hermo siihen, miten raaka Keksi on. Mutta ongelmia olisi osaavammankin hevosen kanssa. Tiedän, että meistä vielä tulee hyviä.

Kiitos Keksi siitä, että olet minun.

Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Asiaa bloggaamisesta

Huom! Teksti kirjoitettu pilke silmäkulmassa itseironisesti, joten turha vetää herneitä nokkaan ;)

Miksi kirjoitan blogia? Jaa, sen kun tietäisi!

Se lähti varmaan siitä, kun hankin oman hevosen. Oli viimeinkin jotain, josta kirjoittaa.

Aloituksen vaikeus yllätti! Syöksynkö suoraan arkeen ilman minkäänlaisia pohjustuksia? Monennessa postauksessa voin olettaa, että lukija tietää mistä puhun? Olen luonteeltani kaukana luovasta. Pienenä aina pyysin äitiä kertomaan, mitä piirtäisin. Itse aiheen keksiminen oli hankalaa ja se sama tuntuu olevan ongelmana blogissakin.

Alussa postaustahtini oli surkea. Miten voi ylläpitää blogia, jos ei ikinä saa kuvaajaa mukaan tallille? Viimeinkin kun kuvaaja oli, ei tuo minun surkea canon eos 1100D normiputkineen riittänytkään yhtään mihinkään. Puolet kuvista oli pelkkää kenttää, metsää ja taivasta. Maneesikuvauksesta puhumattakaan! Kamera on mukana tallilla korkeintaan kerran kuussa ja lähes kaikki kuvat onkin iphonen aikaansaannoksia. Talvella siinäkään ei kestä akku, joten turha toivo koko homma.

Olisihan se kiva panostaa kuvaamiseen.. Olen kuitenkin päättänyt, että rahaa en aio blogiin laittaa. Arvontoja olisi kiva järjestää vaihtelun vuoksi ja mielen virkistämiseksi, mutta yhteistyökumppaneita ei ole. Sponsoroisinko itse blogille esimerkiksi lahjakortin jonnekin? Onko se sitten hauskaa, kun joka blogissa on jo tarjolla liput messuille ja minä kustannan ne omasta pussista? Uutta kameraa en aio hankkia ennen kuin nykyinen kosahtaa. Uusi objektiivi olisi kiva, mutta kivaa olisi myös maksaa esimerkiksi hevosen kengitys ja ostaa bensaa autoon, että pääsee tallille! :D

Työssäkäyvänä opiskelijana aika on myös kortilla. Omat aikataulut menevät harvemmin mahdollisten kuvaajien kanssa yksiin. Voi että, kun pystyisikin monistamaan itsensä niin yksi voisi ratsastaa, toinen kuvata, kolmas videoita, neljäs valmentaa ja viides vaikkapa siivota Keksin läjät pois maneesista! Toisista riippuvaisuus yllätti minut täysin tässä blogimaailmassa. Eihän kukaan nyt jaksa lukea blogia, jossa joka tekstiin on liitetty ratsain hevosen niskasta napattu pikselimössö. Ks. kuva alla.

Esimerkki 1

Noh, oletetaan, että olisin viimeinkin nähnyt kaiken sen vaivan, että on otettu kuvia oikein urakalla. Nepä muuten jääkin sinne kameran muistikortille! Täytyisi muokata, lisätä photobucketiin ja sieltä blogiin html-koodeineen.. Sen jälkeen täytyisi vielä kirjoittaa tekstiä. Kenellä on tähän kaikkeen aikaa ja energiaa? Voisiko jonkun palkata siirtämään ne kuvat sieltä kameran uumenista koneelle? Tälläkin hetkellä luonnoksissa on postaus 1 vuosi yhdessä -teksti kuvia vailla. Kuvat kamerassa, yllättäen.

Lopputuloksena onkin se, että olen aika surkea bloggaaja.

Mutta väliäkös sillä, kun tämä onkin vain minun blogi! Samoilla raiteilla mennään, kuin ennenkin ;)

Kiitos kaikille lukijoilleni, kun jaksatte lukea ja kommentoida :) Siitä saan intoa tähän hullunhommaan.

Tavallinen hampurilainen ilman pihviä ja mausteita. Nam!

Keksin uusi temppu

Meidän Keksi ei ikinä ole osannut mitään temppuja. En kyllä ole yrittänytkään opettaa.. Nyt jostain syystä K on kuitenkin ihan huomaamatta keksinyt tempun ja nyt siitä onkin jo tullut automaatio!

Aina kun ollaan puuhasteltu K:n kanssa ja vien sen takaisin pihattoon, olen vienyt sen portista sisään ja kiertänyt itse toista kautta sisälle pihattoon. K taas tallustaa tarhasta sisälle sillä aikaa ja kohtaamme pihaton aidalla. Meidän tallilla siis heinät ja pihaton sisäosa ovat sellaisessa hallimaisessa rakennuksessa. Halli on jaettu kahtia aidalla ja siitä hoidetaan ruokinnat. K on lauman johtaja, joten sillä on rivin ensimmäinen ruokakuppi ja heinätkin se syö yleensä siinä paraatipaikalla. Tässä siis kohtaamme aina ennen kuin lähden kotiin ja K tietää, että silloin saa ainakin yhden herkun.

Kerran kun olin antamassa herkkua Keksille, selasin samalla puhelintani ajatuksissani. K ei malttanut odottaa, joten se kurotteli aidan yli niin pitkälle kuin ylsi. Innostuin vähän härnäämään sitä namin kanssa ja K käänsi päätään vasemmalle näyttäen todella hassulta! Annoin sille innoissani namin ja hain niitä lisää. K väänteli päätään joka kerta, kun en antanut herkkua ihan heti. Laitoinkin tästä kuvia blogiin jo silloin, tietämättä että siitä tulisi tälläinen hittitemppu.

Ensimmäiset kerrat, kun K alkoi hoksaamaan temppua! Oikea yläkulma on lähinnä nykytilaa :)

Siskoni innostui tempusta heti, kun hän sen ensimmäistä kertaa näki. Hän onkin opettanut sitä Keksille siitä lähtien. Nameja ei heru, ellei pää käänny. Todella nopeassa ajassa K ehdollistui siihen, että aidalla täytyy ilmeillä!

Nyt ollaankin siinä pisteessä, että vaikka mulla ei olisi herkkua, K kääntelee päätään koko ajan herkkujen toivossa. Eihän se periaatteessa haittaa, mutta pään kääntelystä on tullut toistuvaa. Kyllä se vieläkin on hieno temppu ja naurattaa, mutta nyt se selkeästi kerjää herkkuja sillä. Onneksi en opettanut ojentamaan etukaviota, siihen kaviolla maahan kuopimiseen mulla menisi hermo! :D

Kärsin nyt pienestä postausideapulasta nyt kun en pääse ratsastamaan.. Toivottavasti tykkäätte tällaisesta postauksesta nyt, kun olen sairaslomalla :)

Ajattelin myös lisätä tähän videon, jonka kuvasin puhelimella pari viikkoa sitten. K oli tuolloin sairaslomalla kylkensä takia ja aika makeasti se vapaata viettikin :)



Mitä temppuja sinä olet opettanut hevosellesi?
Postausideoita sairaslomalaiselle?
Kommentoi!

Kuinka paljon luottaa hevoseensa?

Hevonen on pakoeläin. Se usein unohtuu, kun on koko talven ratsastanut maneesin turvassa. Kentälle siirtyminen olikin isompi askel kuin oletin.

Olen ratsastanut meidän kentällä lukemattomia kertoja viime kesänä. Omalla hevosellani, jonka tunnen. Oletusarvoisesti siis ongelmia ei luulisi olevan. Jostain syystä Keksi on kuitenkin aivan kummissaan kentällä olemisesta nyt talven jälkeen. Jokaiselle säpsymiselle on kuitenkin ollut syy. Tallikissa käveli pellolla ja sitä on jääty tuijottamaan, tarhassa olevat hevoset riehuivat keskenään ja siitä on otettu vähän turhia kierroksia kentällä.. Nämä kaikki ovat olleet ohimeneviä tapahtumia ja olen itsekin pystynyt reagoimaan niihin. Olen voinut rauhoitella hevostani, sillä ei ole mitään hätää ja se on sen aina uskonutkin.

Mutta tällä kertaa se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Olin juoksuttanut Keksiä kentällä juoksutusvermeineen niin, että se oli vertynyt ja suurimmat pöllöilyt oli jo pöllöilty. Mitään ongelmia ei ollut. Olin laittanut jo valmiiksi kypärän päähän, sillä olin ajatellut ratsastavani ilman satulaa juoksutuksen jälkeen. Laitoin liinan monelle kierrokselle K:n kaulalle, että voin tarrata siitä tasapainon pettäessä kiinni.

Olen ratsastanut ilman satulaa monia kertoja. Tuolla aivan samaisella kentälläkin, samaisella hevosella. Aluksi vain käveltiin, sitten ravattiin ja lopulta laukattiin. Molempiin suuntiin pitkään ja täysin ongelmitta. Mietin jo mielessäni, miten hyvin tämä touhu meneekään ja kuinka siitä on aivan pakko kirjoittaa blogiin.

Juuri kun laukatessani mietin, että tähän olisi hyvä lopettaa, pitkän sivun alussa K lähti äkkiä vasemmalle. Aivan kuin viereisellä pellolla olisi ollut jotain. Mutta mitään ei ollut, ei lintua, kissaa,  ei mitään liikkuvaa tai edes ääntä!

Minäpä en tässä pakoliikkeessä mukana pysynyt, kauhukahvastani huolimatta. Kuulin vain kavioiden töminää, näin ja tunsin että hevonen menee nyt tuohon suuntaan, mutta minä en pysy mukana. Pian olinkin jo ilmassa matkalla kohti maata ja valmistauduin siihen, että nyt sattuu ja hevonen lähtee pillastuneena karkuun.

Osun maahan ja huudan samantien kuin syötävä. Oikeaan lonkkaan sattuu niin, etten meinaa saada jalkaa toimimaan. Pakko kierähtää sellaiseen asentoon, että nään ympärilleni. Keksi seisookin vieressäni. Miksi ihmeessä se ei lähtenyt karkuun? Se seisoo liikkumattomana paikallaan ja tuijottaa minua. En pysty nousemaan ylös ja nappaamaan sitä kiinni.

Ensimmäiseksi käännyn selälleni ja nostan jalkani koukkuun. Se sattuu todella paljon. Liian paljon. Seuraava reaktio on äkkiä soittaa tallinpitäjälle, että antaa minulle jonkun tallilla olevan puhelinnumeron. Juuri kun puhelin on alkanut hälyttää, juoksee yksi tallilainen paikalle. Hän oli nähnyt koko tapahtuman. Hän tulee nostamaan minua ylös. mutta pyydän mieluummin ottamaan Keksin kiinni. Hevonen ei vastustele ollenkaan, vaikka sen keskittyminen on selvästi vielä minussa. Makaan maassa hetken ja nousen ylös. Käveleminen sattuu vietävästi. Pakko mennä sairaalaan.

Lonkka ja sen ympäröivä alue kyljessäni ovat todella kipeät. Aivan eri tavalla kuin ennen tippuessani. Lonkan murtuminen tästä nyt vielä puuttuisikin! En pysty tekemään kivultani mitään ja olin niin valkoinen, että kaikki avukseni tulleet luulivat minun pyörtyvän. Onneksi K hoidetaan puolestani takaisin pihattoon ja saan kyydin sairaalaan. Soitan äidille, että lähtee töistä heti mukaani sairaalaan.

Matka sairaalaan oli hirveä, vaikka en kehdannut valittaakaan kuskilleni. Oikeaa lonkkaa ja kylkeä sattuu niin paljon, että itkettää. On huono olo, mutta pidän oksennuksen sisälläni. Sairaalassa nousen autosta, mutta käveleminen sisälle oli mahdotonta. En saa otettu askelia, sillä en pysty nostamaan jalkojani kivun takia. Hoitotenkilökunta ei auta minua sairaalan aulassa, vaikka olen selvästi hädässä. Kaikki omaa vuoroaan jonottavat tuijottavat minua hiljaa, kun pikkuhiljaa hilaan itseäni sisälle aulaan. Otan vuoronumeron, mutta saisin odottaa vuoroani ikuisuuden. Olisi pitänyt tilata ambulanssi!

Hoitajia kulkee ohitseni, mutta kukaan ei kysy, tarvitsenko apua. Pyydän äitiä kysymään seuraavalta vastaantulevalta apua. Kohdallemme sattui lääkäri ja pian löydänkin itseni sairaalasängystä. Tehtiin neurologisia testejä ja kaikki on onneksi kunnossa. Makaan sängyllä ja kyyneleet valuvat poskilla kivun takia. En saa ottaa lääkettä, kun en saa juoda tai syödä. Täytyy varautua leikkaukseen, jos jokin on rikki.

Röntgen oli aivan kamala, vaikka henkilökunta tekikin parhaansa, että minuun ei sattuisi. En pystynyt siirtymään kuvauspöydälle, joten minut kuvattiin suoraan sängystäni, vaikka helppoa sekään ei ollut. Patjaani jouduttiin nostamaan, jotta kasetti saatiin oikeaan kohtaan. Kolme kuvaa otettiin ja lääkäri katsoikin ne nopeasti. Luissa ei onneksi ollut mitään vikaa. Ihan komean mieslääkärin mielestä minulla on kauniit luut! Minulla on siis vain paha ruhje, joka paranee vain ajan kanssa. Saan kipulääkityksen ja kaksi viikkoa sairaslomaa. Mitään apuvälineitä liikkumiseen en saa. Vaapun ulos sairaalasta ja menen kotiin.

Kotona oleminen ei todellakaan ole helppoa. Makaamiseen turtuu ja asennon vaihtaminen sattuu. Keksi järjesti minulle parhaan syntymäpäivälahjan. Heräsin 21-vuotissyntymäpäivänäni kipuun. Juhlat oli peruttava. Keksille on löydettävä liikuttaja parantumiseni ajaksi..

En olisi voinut ennakoida tapahtunutta mitenkään. Keksi vain säikähti olematonta. Mutta minulla olisi voinut olla satula. Olisi ollut edes vähän paremmat mahdollisuudet pysyä selässä, kun en olisi lähtenyt valumaan hevosen takaosaan. Onneksi oli sentään kypärä.

Luotin Keksiin. Luotin siihen, että sillä voi mennä ilman satulaa. Olinhan mennyt ennenkin.

Blogimaailmassa olen nähnyt paljon ratsastajia, jotka menevät ilman satulaa, kypärää, suitsia jne.. Osa menee pelkällä kaulanarulla. On hienoa, että he pystyvät luottamaan hevoseensa niin paljon. Kysymys onkin: kannattaisiko?

On helppo mennä ja tehdä niin pitkään, kuin se ei ole enää mahdollista. Jälkikäteen voikin sitten todeta, että ei ehkä olisikaan pitänyt. Minä pääsin tällä kertaa helpolla. Kaksi viikkoa sängyssä on pikkujuttu pysyvään halvaantumiseen verrattuna. Minun elämä ja ratsastus jatkuu, kunhan vaan ruhje paranee. Kuinka moni meistä ratsastajista ottaa riskin jopa päivittäin? Ne varusteet on olemassa ihan syystä.

Sairaalan odotushuoneessa äiti kysyi minulta kysymyksen. Myydäänkö se hevonen? Vastaukseni oli ehdoton ei. En voi syyttää Keksiä tottelemattomuudesta. Voin syyttää itseäni siitä, etten käyttänyt pakoeläimelle tarkoitettuja varusteita. En siis ennakoinut. Mitä tahansa voi tapahtua, milloin vain. Se on aivan sama, kuinka pitkään on hevosensa tuntenut ja luulee osaavansa ennakoida sen käytöstä. Se on silti aina pohjimmiltaan pakoeläin.

Minä tulen palaamaan hevosen selkään, koska minä tulen pystymään siihen.

Oletko sinä ikinä pudonnut niin pahasti, että olet joutunut sairaalaan?

Takaisin selkään

Kuten otsikko kertoo ja olinkin aiemmin lupaillut, tänään oli aika nousta satulaan. Olin töissä päivän ja jäin tunniksi ylitöihinkin, joten motivaatio oli aika alhaalla tallille lähtemiseen. Mutta siskoni lupasi tulla kuvaamaan, joten ihan vaan sen voimalla jaksoin vetää ratsastushousut jalkaan ja ajettiin tallille. Selkäni on ollut niin kipeä viime päivät, että mietin jo lääkäriin menoa. Lisäksi vasemman jalkapohjani iho on vereslihalla kiitos juoksukenkien. Ei siis ollut mikään paras fyysinenkään kunto ratsastaa.. Mietin, josko juoksuttaisin Keksiä vähän alle, mutta päädyin sitten vaan laittamaan gramaanit ja hyppäsinkin suoraan selkään. Laitoin lyhyet jalustimet, että kylki saa jäädä rauhaan.

Aurinko näyttäytyi pilvien takaa, joten päätettiin mennä juuri lanatulle kentälle! Keksi oli ihan innoissaan eikä liiemmin malttanut kuunnella apuja. Aluksi otin gramaanit lyhyiksi, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen päätin pidentää ne. K painoi ohjalle aika pahasti, mutta sain ratsastettua sen hetkittäin kevyeksi. Ja sitten välillä se meni ihan tyhjäksi edestä. Muutamat pukittelutkin se teki, ihan silkasta ilosta. Menin siin pääosin löysällä gramaanilla, mutta välillä otin niistä vähän apua säheltämiseen. Kun meni hyvin, löysäsin taas. Välillä Keksi jäi painamaan ohjalle, jolloin pysäytin ja peruutin. Parempi hellittää itse, kuin jäädä painimaan? K jäi ihan ihmeissään odottamaan, että mitä ihmettä tapahtuu. Sen jälkeen jatkettiinkin matkaa kevyemmin.

Ilopukki, josta seurasi ristilaukka :D

Laukassa Keksissä olikin pitelemistä! Se ei välttämättä mennyt kovaa, mutta painoi ohjalle ja venähti todella pitkäksi jos myötäsin edes vahingossa. Laukkaan täytyy nyt panostaa.. Toivottavasti saataisiin jotain uusia vinkkejä lauantain valmennuksesta. Välillä K menee tosi hienosti aina pari askelta kerrallaan ja sen jälkeen säheltää miten sattuu.

¨













 

Jäi kyllä tosi hyvä mieli tästä ratsastuksesta tänään! Muutaman kerran K karkasi alta, kun se säikähti tarhoissa riehuvia hevosia. Ja joo, laukka ei ollut parasta, mutta hyvillä mielin mentiin silti. Jalustimet tuntuivat kamalilta, kun ne olivat niin lyhyet, mutta kyllä noinkin ratsastaa voi. Nyt voin keskittyä siihen, että liikuttaminen on tarpeeksi energiaa kuluttavaa, jotta pöllöilyt ja pukittelut jäisivät vähemmälle. Tämänpäiväinen noin kolmen vartin liikutus ei tuntunut Keksissä ilmeisesti missään, niin pörheästi se asteli takaisin talliin!

Viikko ilman ratsastusta

Huhhuh! Olen nyt ollut ratsastamatta yli viikon! Tuntuu ihan sanoinkuvaamattoman hölmöltä ja oudolta. Jo parin päivän jälkeen alkoi olla kova hinku tuuppailemaan oikein olan takaa. Tuntui, että oli pakko saada silinteri päähän ja vetää sellaista piaffea ettei ennen ole nähtykään. Mutta ei, ensin täytyy kasvattaa karvaa ja treenata, jotta päästään sille tasolle! Sekin himo lopahti parin päivän kuluttua, sillä haluan nyt keskittyä Keksin treenaamiseen kunnolla. Lisäksi oma selkä prakaa niin pahasti, että en tiedä uskaltaisinko itse ratsastaa vielä..

K on kuitenkin jo parempi ja karva on alkanut kasvaa jo takaisin. Nyt pelkään vaan että menen ja nyin ne muutamatkin haituvat pohkeella irti.. Tallilla kysyin neuvoja ja monet ovatkin sanoneet, että voisin ihan hyvin mennä noin 10cm lyhyemmillä jalustimilla ilman kannuksia. Olen kuitenkin todella varovainen ja ehkä jopa turhaankin liioitellut asiaa päässäni. Kylki ei ole enää ollenkaan arka, joten miksi en laittaisi yleissatulaa selkään ja jalustimet lyhyeksi?

Keksi on lomansa aikana päässyt kuitenkin liikkumaan. Käytiin siskoni, koiramme Weetin ja Keksin kanssa yli 6km kävelylenkillä! Harmi kun kamera ei tullut mukaan! Suurin osa lenkistä oli lumisella metsäpolulla, jossa saatiinkin tarpoa ihan hiki hatussa. Osittain mentiin sitten autotiellä, jossa ei ikinä tule kuin korkeintaan kaksi autoa vastaan. Reitti päättyi sänkkärin päähän, joten viimeinen kilsa meni peltotiellä ja puhelimen akku lopahtikin siinä tallustettaessa. Ei siis saatu ihan täydellistä ympyrää aikaiseksi Sports Trackerilla..

Ostin Keksille jo talvella juoksutusvyön ja ne ihme köydet, jotka ilmeisesti tunnetaan nimellä juoksutusapu. Kooksi valitsin Fullin, koska mulle ei tullut mieleenkään, että K olisi ponikokoinen! Mutta noin vaan siinä vyössä olikin yli 10cm löysää, vaikka laitoin kiinni vikoihin reikiin. Sain aikaiseksi rei'ittää vyön vasta nyt tällä viikolla. Meillähän ei maneesissa saa juoksuttaa, joten en nähnyt tarvetta juoksuttaa hangessa ja sen takia vyö olikin ollut ihan käyttämättä.

Siskoni juoksutti Keksin niin, että olin mukana kentällä avustamassa. Keksi ei ollut kunnolla liikkunut kahdeksaan päivään, joten aluksi se tekikin ihan ihme pupuloikkia silkasta ilosta. Menoa siis riitti! Alkuriehumisten jälkeen K alkoikin rentoutua ja tekemään töitä tosi hienosti. Ajattelin, että homma menisi ihan sekoiluksi ja lopetettaisiin heti, kun vähän alkaisi virta loppumaan, mutta menikin niin hyvin, että hommastahan tuli ihan kunnon treeni!

Pöljä yritti hymyillä kameralle

Olen nyt niin kauan spekuloinut tätä ratsastamista pääni sisällä (ja ääneen kaikille, jotka jaksavat kuunnella!), että on varmaan pakko jo nousta huomenna satulaan. Ratsastaa vaan ihan hyvällä mielellä, unohtaa tuuppailut ja vaan pitää hauskaa. Kentälle olisi kiva mennä, jos aurinko paistaa! Saa nähdä, miten käy.. Uutta tekstiä on sitten luvassa! ;)

Ostoslistalla

Ajattelin nyt tehdä vähän erilaista postausta, kun treenipostauksia ei nyt ole hetkeen tulossa. Eli aiheena tänään on ostoslista, mistä haaveilen, mitä täytyisi oikeasti hankkia jne.

Polo Classic Sport pikeepaita, 55e Viljar Shop

B Vertigo lippis 25e Horze

Tuota lippistä katselin jo heti silloin kun kevätmallisto julkaistiin. Jätin kuitenkin tilaamatta silloin ja sitten se tuli vastaan vielä Horse Fairissa. Päätin kuitenkin jättää ostamatta sen heti aamusta, ja iltapäivällä harmitti kun se ainoa kappale oli myyty :( Täytyisi nyt ennen kesää kerätä rohkeutta ja klikata tilaus menemään..

Pidän pikeepaidoista enemmän kuin tavan t-paidoista, joten nyt innolla kesää odotellessa oli ihan pakko haaveilla itselleni yksi uusi pikee! Tummansininen on mulle hyvä väri, joten pakko oli tästäkin napata se sininen versio.. Taidan sit tänäkin kesänä olla sinisenä sukasta hattuun asti :D

JH Collection on myös yksi merkki, josta tykkään. Pintelit 25e Hööks

Tämä olisi ihana edustusloimi, vaikkapa kisoihin! 92e Hööks

Haaveilen aina vähän hienommista loimista, mutta ihan turhaan. Ei ole mitään järkeä ostaa hienoja loimia pihattoon. Käydään muutenkin niin harvoin missään oman tallin ulkopuolella, että ei ole mitään järkeä laittaa kaikkia rahoja kiinni edustuskamoihin, joita ei lähes koskaan käyttäisi. Joten sori vaan K, joudut pärjäämään niillä vanhoilla retkuilla!

Veredus Piaffe Evo -suojat 189,90e Kivihevonen

Nämä suojat ovat olleet ostoslistalla jo siitä lähtien, kun Keksin ostin.. Vennot takavuohiset vaatii suojaa myös vuohiselle, joten joudun aina käärimään pinteleitä. Aiemmin on tullut kokeiltua sekä Horzen että Hööksin halpisversiot näistä. Horzen oli ihan kämäiset, tarrat katkesivat noin parin kuukauden käytön jälkeen! Hööksin oli paremmat (hintaakin 10e enemmän), sillä niissä oli geelipinta sisällä ja muutenkin niissä oli panostettu tikkauksiin, että pysyy paketti kasassa. Käytin niitä tuohon 10e lisähintaan nähden pitkään: yli kolme kuukautta! Mutta sitten tuli hokkikelit ja Keksi onnistui huitaisemaan suojan alareunaan vekin. Sen jälkeen se suoja ei enää pysynyt kunnolla kiinni, vaan valui aina niin, ettei sitä lopulta voinut käyttää. Siitä lähtien ollaankin menty pelkillä pinteleillä ja välillä se turhauttaa! Nuo Veredukset on kuitenkin niin kalliit, että jäävät toistaiseksi pelkäksi haaveeksi.

Back on Track koulusatulahuopa, 79,95 Horze

Aiempaa kokemusta Boteista mulla ei ole, mutta paljon olen hyvää kuullut! Ajattelin sitten, että pihattoon se selänlämmitin ei ole pihattoon kovinkaan järkevä ratkaisu. Joten ehkäpä satulahuopa voisi olla hyvä sitten ratsastuksessa. Tätä jään pohtimaan, voihan se olla että käyn tämän joku päivä nappaamassa itselleni!

Ps of Sweden grooming bag, 77e Ridmer

Keksillä ei ole omaa harjakassia. Meillä on vaan sekalaisia tavaroita eri laatikoissa ja ämpäreissä! Jostain syystä en vaan ole ikinä löytänyt tarpeeksi kivaa kassia, joten kisoissakin mukana oli vaan yksittäisi harjoja. Nyt kuitenkin tuli vastaan ns. tarpeeksi hieno kassi, mutta suolainen hinta harmittaa.. Jää mitä luultavimmin hankkimatta!

Äiti nappasi meistä tälläisen kuvan pari viikkoa sitten :)

Mitä piditte tällaisesta postauksesta?

Mitä sinun ostoslistaltasi löytyy?

Kommentoi! :)

Keksille sairaslomaa

Meiltä jäikin nyt sitten kisat väliin.. Lauantaina oli valmennus viimeistä kertaa ennen kisoja ja olin jo ihan innoissani pakkaamassa kamoja mukaan ja alkamassa letittää, kunnes huomasin, että Keksilläpä on kyljessä hiertymä kannuksesta. Ei mitään niin vakavaa, että tarvittaisiin eläinlääkäriä, mutta kuitenkin arka ja kipeä haavauma. Eli ei kisoja (tai ylipäätänsä ratsastusta) tiedossa kunnes haava paranee. Valmennuksen aikana minä tai valmentajani ei kumpikaan huomattu kyljessä mitään poikkeavaa, eikä K edes oireillut mitenkään.Ei edes hellittänyt sieltä sisäkyljestä yhtään!

Ottaa kyllä päähän, mutta mitä siitä nyt olen tallilaisten kanssa puhunut, niin tuo on yleistä näin karvanlähdön aikaan. Olisin kovasti halunnut päästä kisoihin, mutta hevosen ehdoilla on mentävä. En nyt ratsasta ennen kuin karva alkaa kasvaa takaisin ja piste.

Sunnuntaina kävin Suursuolla katsomassa heB-luokan ja perumassa ilmoittautumisen. Oli hieman haikeaa katsella muiden menoa, kun oma hevonen on kipeä.. Olisin halunnut jäädä katsomaan myös heA-luokan, mutta en ollut varautunut kylmään ilmaan tarpeeksi hyvin. Umpijäässä laitettiin äitin kanssa penkinlämmittimet täysille ja ajeltiin Rabbelugniin Keksin luo.

K oli oma pirteä ja innokas itsensä kun haettiin se talliin. Mua hieman pelotti, mitä loimen alta paljastuu,  mutta voin todeta että haava oli huimasti parempi!! Olin ihan ihmeissäni, miten se olikin mennyt niin hurjasti eteenpäin vain 18 tunnissa. Laitettiin betadinea ja bebanthenia hiertymään ja betadinen laitto ei Keksiä oikeastaan haitannut, mutta bebanthenin laitto ei tuntunut kivalta. Kylki on arka ja sydäntä särki, kun hevosta sattui. Mutta pakkohan se on hoitaa, mahdollisimman nopeasti, jotta ei pitkitä toisen kipua turhaan.

En aio ratsastaa ennen kuin kylki ei enää arista.

Mentiin siis kävelylle metsäpolulle ja sen jälkeen vielä kentälle leikkimään eli tekemään peruutuksia ja hölkkäiltiin myös. K innostui tosi paljon ja olikin tavallista herkempi kuuntelemaan, mitä siltä pyydettiin. Se ei katsellut ympärilleen, mitä se yleensä kentällä tekee (maneesissa kun ei paljon tuijoteltavaa ole), vaan keskittyi minuun. Pyrähdeltiin siinä jonkin aikaa ennen kuin mentiin takaisin talliin.

K:n iho olikin oikein hörpännyt sen bebanthenin itseensä lenkin aikana! Laitettiin siis uusi kerros voidetta, loimi takaisin ja vietiin K pihattoon. Sairaslomalaiselle masu täyteen nameja ja lähdin sitten kotiin viettämään rauhallista sunnuntai-iltaa. Olin kotona jo ennen kuin olisi edes ollut mun vuoro startata! Hetken mietin, josko olisin lähtenyt katsomaan vielä sen mun luokan, mutta ei se kylmä räntäkeli houkutellut.

Nyt vaan rasvataan sitä Keksin kylkeä ja juoksutus saa kelvata liikunnasta. Meillä olisi mun syntymäpäivänä 11.4. Salla Pelcin valmennus, joten toivotaan, että silloin voisi jo ratsastaa normaalisti.

Minun pieni sairaslomalainen, olikohan se vika päässä vai jossain muualla? :D

Katse peiliin!

Meillä olin Keksin kanssa valmennus taas perjantaina. En saanut kuvaajaa mukaan, kun valmennus oli aamupäivällä, mutta nyt täytyy sitten pärjätä tekstin voimin. Tarkoituksena oli harjoitella kisoja varten niitä kaikkia pieniä asioita, mistä on helppo kerätä pisteet kotiin. Aluksi käveltiin oikeaan kierrokseen pääty-ympyrällä niin, että valmentaja piti keksiä ohjista vieressä kävellen ja minä käytin pohjetta. Sitten tehtiin samaa ravissa. Mun ei tarvinnyt keskittyä ohjaan ollenkaan, joten katsoin peilistä istuntaa ja pohkeen käyttöä. Mulla on tapana könöttää harjoitusravissa eteen, mutta nyt olinkin yllättävän suorassa!

Sitten olikin mun vuoro ottaa ohjat käteen. K meni pitkiä pätkiä oikein, mutta sitten se vaan välillä nousi kuolaimen yläpuolelle. Meillä on kuitenkin tarkoituksena mennä ensi sunnuntaina vain c-merkin kouluohjelma, joten muodolla ei ole väliä. Tärkeintä oli, että sisäpohje ja ulko-ohja toimivat, ihan jo siksi, että saisin Keksin menemään tuomarin ohi ilman kiemurtelemisia. K oli ihan kivan reipas, mutta ei kuitenkaan kaahannut, joten oli ihan kiva ratsastaa, vaikka muoto puuttuikin. Katsoin peilistä aina keskihalkaisijalla, ja meno ei näyttänyt hassummalta.

Tultiin keskihalkaisijaa niin, että piti halkaisijan alussa ottaa ravista käyntiin, siirtyä takaisin raviin, ratsastaa tervehdykseen ja odottaa. Käynti-ravi-siirtymiset menikin oikein kivasti ja Keksi oli hyvin kuulolla. Mutta pysähdykset oli ihan kamalia! K pysähtyi suoraan neljälle jalalle, mutta sitten parin sekunnin päästä otti yhdellä jalalla askeleen ilmansuuntaan x. Pari kertaa se jopa yritti repiä ohjaa paikallaan. Valmentaja kehotti vähän tärisyttämään ohjaa, että K:lla olisi jotain, mihin keskittyä. Mutta jo ihan pienestä ohjan liikkeestä se alkoi peruuttaa. Pohje kiinni ja K meneekin eteenpäin, ohjalla kiinni, niin pysähtyy ja mongertelee sivuille. Kylläpä oli oikein mallisuoritus! :D

Tultiin pituushalkaisijaa myös laukassa ja siirryttiin raviin aina ennen päätyä. Laukkakin meni tosi suoraan ja olinkin siitä aika yllättynyt! Varsinkin kun K hoksasi, että otan raville ennen päätyä ja ohjaan sitä, ei se tehnyt omia johtopäätöksiään ja seilannut ennen päätyä. Tällä kertaa ei otettu yhtäkään askelta, jossa olisi ollut liikaa kaasua! Laukan rytmi oli todella hyvä ja sitä oli kiva ratsastaa!

Lopuksi valmentaja sitten hyppäsi vielä kyytiin ja läpiratsasti Keksiä. Ravi- ja käyntisiirtymiset meni hyvin. Laukkaan kuitenkin laitettiin gramaanit, sillä Keksi lähti viemään alakaulallaan ja heitti sitten stopit aina, kun siltä vaadittiin oikein päin kulkemista.. Saatiinkin nyt sitten gramaanikuuri ennen kisoja, jotta K pikkuhiljaa oppisi, miten hevoset kulkee. Saataisiin vähän vahvistettua sen hermoratoja, jotta se voisi joskus jopa kulkea ohjan ja pohkeen välissä laukassakin.

Nyt meillä onkin tällä viikolla ohjelmassa treeniä kisoja varten. Siirtymisiä ja pysähdyksiä saadaan kyllä harjoitella yötä päivää. Aion myös tuijottaa peiliin paljon ja katsoa omaa istuntaa ja apujen käyttöä. Ja opetella rata!! Vaikka onhan se c-merkin ohjelma (1997) niin helppo ja lyhyt, että häpeän kyllä silmät päästäni, jos sekoilen siinä..

Oletko sinä jo avannut kisakauden? :)

Kuvituskuva, Keksi edustavana :D

MyDay - epätavallinen päivä

Kuten otsikko kertoo, on luvassa MyDay-postaus! Tein tämän postauksen kuvina tiistaista. Se oli siitä vähän epätavallinen päivä, että mulla ei ollut töitä enkä mennyt kouluun.. Päätin toteuttaa postauksen kuvien muodossa, mutta vähän joudun tunkemaan tekstiäkin väliin, kun ihan kaikesta en kehdannut kuvia ottaa!

Koirani Weeti tuli herättämään mut aamulla. Makoiltiin hetki yhdessä sängyllä

Tälläiset vaatteet laitoin, kun ei oikein ollut muutakaan päälle pantavaa

Tietokone päälle heti aamusta!

Aamupalaksi actimel, omenamehua ja fitness-muroja

Blogipostauksen kirjoittamisessa ja yleisessä dataamisessa menikin pari tuntia

Weeti tuli seuraksi sohvalle dataamaan ja nukkumaan

Lounaan valmistamista, kanaa ja herkkusieniä pannulla salaattia varten

Valmis lounas. Kanasalaatti herkkusienillä ja halloumijuustolla

Keväisin mulle tulee aina kova hinku laittaa itse ruokaa ja etenkin juuri salaatteja! Kävin edellisenä päivänä ostamassa vähän kaikkea mitä mieli teki, ja tälläistä siitä sitten tuli :)

Weeti oli seurana ruokapöydässäkin :D

Kauppakeskus Veturi

Yhdeltä menin Veturiin, kun meillä oli siellä palaveri. Ollaan siis järjestämässä kouluprojektina yhtä tapahtumaa nyt keväällä sinne. Palaverin jälkeen käytiin kahvilla ja kierreltiin vähän kauppoja, mutta en kehdannut ottaa yhtään kuvia järkkärillä siellä. Ihmiset katsoi mua oudoksuen jo kun otin tämän kuvan pihalla!

Veturista suoraan tallille, aurinko paistaa, mutta kenttä on vieläkin ihan kuraa.

Vaatteiden vaihto. Mulla ei ole kaapissa oikeastaan muuta kuin kypärä ja saappaat.

Mikä siinä onkin, ettei kehtaa ottaa muiden läsnäollessa kuvia? En napannut yhtäkään kuvaa tallissa tai maneesissa. Keksi oli ihan jees ratsastaa.. Kyllä se laukka siitä vielä paranee ajan kanssa! En joutunut kertaakaan edes kääntämään seinää päin. Kerran K lähti alta pois, kun yksi toinen hevonen hyppi maneesissa pystyyn ja K säikähti, mutta nopeasti se siitä sitten taas tokeni :)

Loppukäynnit maastossa

Ratsastusselfien ottaminen onkin yllättävän hankalaa! :D

Tässä kuvassa ei nyt ole muuta pointtia, kuin että kello oli tuon verran kun lähdin tallilta ja aurinko oli jo melkein laskenut.

Kotona laitoin vähän mukavemmat vaatteet päälle ja parkkeerasin sohvalle

Illallinen ja iltapala yhdessä eli pussipastaa

Illalla en oikeastaan tehnyt enää muuta, kuin katsoin telkkaria. Toivottavasti tykkäsitte tälläisestä postauksesta, joka ei ole niin Keksiin fokusoitunut!

Lopuksi haluaisin kysyä, millaista postausta toivoisitte seuraavaksi? Ehdotuksia kommenttiboksiin, parhaan postausidean vinkannut linkataan toteutettuun postaukseen! :)