Vuosi kavioliittoa takanapäin

Siitä on nyt jo vuosi, kun Keksi tuli minulle.

Perjantai 18.4.2014

Se päivä oli hyvin outo kaiken kaikkiaan. Mentiin hevosrekalla Lappeenrannassa oleviin aluekisoihin. Kyydillä oli kuitenkin kiire illaksi Ypäjälle, joten lähdettiin kesken kisojen hakemaan Keksiä. Olin hermostunut koko matkan. Elämä tulisi muuttumaan ja se jännitti. Sen oman hevosen kotiin hakeminen on outo tunne, vaikka tässä vaiheessa en koko hevosta tuntenut.

Kaikki K:n varusteet oli pakattuna sen karsinan eteen. Edellinen omistaja kantoi kamppeet rekkaan ja minä väsäsin Kemppaiselle kuljetussuojia jalkaan tärisevin sormin. Talutin sen ulos karsinasta jännittyneenä ja se lastattiin ongelmitta. Matka kohti Kouvolaa meni koko asiaa sisäistäessä. Tuo tuntematon hevonen on tuolla kyydissä minua varten.

Tallipihalla oltiin Keksin kanssa molemmat hieman hämillämme. En millään olisi halunnut päästää Keksiä karsinaan vaan halusin kokoajan hipelöidä sitä. Käveltiinkin paljon ympyrää tallipihalla ja esittelin Keksiä vanhemmilleni. Se juoksenteli perässäni vähän pöllämystyneenä, mutta minusta kiinnostuneena. Kun laskin tamman karsinaansa oli kova into tutkia myös kaikki K:n varustet läpi ja olinkin yllättynyt miten paljon kaikkea tilperööriä saatiinkin mukaan. Illalla kotiin lähteminen oli hankalaa, sillä olisin voinut vain tuijottaa karsinassaan heiniä mutustavaa eläintä vaikka koko yön.

Seuraavana päivänä puuhasteltiin maastakäsin. Ilmassa oli vieläkin jännittyneisyyttä, mutta yhteys alkoi jo muodostua. K oli ihan rapakunnossa ja olikin ihan vaahtohiessä jo lyhyestä juoksutuksesta. Pyörittiin maneesissa ja K oli vapaana. Tehtiin kaikenlaisia tottelevaisuusharjoituksia namihoukutuksien kera. Meillä oli todella kivaa puuhastella yhdessä!

Ratsastamaan pääsinkin sitten sunnuntaina niin että valmentaja ratsasti ensin ja sitten oli minun vuoroni. En muista koko touhusta paljoakaan. Mentiin ympyrällä enkä ikinä ollut ratsastanut niin hankalaa hevosta. Joka ikisellä askeleella sai tehdä töitä! Siihen tunteeseen jäin koukkuun. K oli todella kaunis ja hieno ja kiehtova ja vaikka ja mitä!! Laukannosto oli hankalaa, mutta saatiin sekin onnistumaan. K meni todella kovaa ja alkoikin vähän pelottaa kulmissa, että mennäänkö päin seinää vai kaadutaanko. Valmentaja kehotti vaan olemaan kevyessä istunnassa ja nauttimaan. Siirtyminen takaisin raviin tehtiin pelkällä äänellä ja se olikin minusta todella hassua. Tuntui, etten osaa ratsastaa tätä tammaa ollenkaan, mutta voisin oppia. 

Meidän perusilme: "mitäköhän ihmettä?"

Yhteisen taipaleen alussa oli tärkeää onnistua. Huonoja kokemuksia tulisi tietenkin kertymään, mutta oli tärkeää, että ensin on myös onnistuttu. Meninkin alkuun Keksin kanssa pelkkää koulua, mutta käytiinkin myös maastoilemassa Liidan ja Imagon kanssa. Niitä reissuja onkin ikävä! Niin paljon ihania muistoja tuolta ajalta..

Keksihän oli siis ensimmäisen kuukauden ostokokeilussa ja varsinaiset paperit tehtiin sitten toukokuussa. Vuoden aikana K on asunut neljällä eri tallilla ja niistä meille parhain ratkaisu on nykyinen pihatto Rabbelugnissa.

Ratsastuksellisesti on ollut niin ylä- kuin alamäkiä. Usein tuntuu, että junnataan vaan paikoillamme. Mutta nyt kun miettii, niin onhan sekä minun että hevosen tasapaino parantunut huimasti! Keksi on saanut hurjasti lisää lihasta. Tullessaan se oli vielä vähän ison varsan näköinen, mutta nyt se on jo ihan hevonen!

Vuoteen on mahtunut paljon. Niin pieniä säpsymisiä, pukkeja, pystyynhyppelyitä kuin onnistuneita kulmaan ratsastuksia, ravilisäyksiä, pysähdyksiä, peruutuksia ja ihan täysiä pellolla laukkaamisia. Ja olen saanut kokea ne kaikki juuri tämän hevosen kanssa. Olen siitä äärettömän kiitollinen, vaikka Keksiä usein rakkaudella pilkkaankin.

Tämä vuosi ei ole kyllä ollut helppo. Hevonen maksaa, mutta sehän nyt ei tullut yllätyksenä. Töitä paiskin todella paljon ja koulu kärsi siitä. Vapaa-aikaa ei jäänyt paljoa ja oli hetkiä, kun meinasin palaa loppuun. Aamulla kouluun, sieltä suoraan tallille ja sieltä taas töihin. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei se sitä olekaan. Hetkittäin ahdisti, kun kalenterissa ei näyttänyt olevan vapaata moniin viikkoihin.

Hevosen takia muutama orastava parisuhdekin on kariutunut. Siitä minua varoitettiinkin jo etukäteen. On eriasia käydä kerran tai pari viikossa ratsastustunnilla kuin elää oikeasti hevosarkea. Toisaalta voisiko ihminen, joka ei hyväksy hevostani, olla minulle se oikea? Minulla ei ole aikaa eikä rahaa ja se on monelle suuri ongelma. Ja tottakai ymmärränkin sen. Ehkä vielä joskus on aika myös parisuhteelle, mutta nyt tärkeämpänä on kavioliitto Keksin kanssa. Ja siihen ei kaksilahkeiset puutu.

Minulta on usein kysytty, onko oma hevonen kaiken tämän arvoinen. Voisin sanoa, että mikä tahansa hevonen  ei, mutta Keksi on. Toki välillä tekisi mieli panostaa omaan asumiseen esimerkiksi sisustamalla ja olisi ihan kivaa matkustellakin. Mutta kyllä omaan hevoseen satsaaminen on paljon palkitsevampaa. Onhan tallille lähteminen välillä kurjaa (varsinkin huonolla säällä!), mutta aina tallilta kotiin ajaessa on hyvä mieli. Toki välillä menee hermo siihen, miten raaka Keksi on. Mutta ongelmia olisi osaavammankin hevosen kanssa. Tiedän, että meistä vielä tulee hyviä.

Kiitos Keksi siitä, että olet minun.

Hetkeäkään en vaihtaisi pois.